
Onko kryptojen bull run alkanut?
Teknologiaosakkeet nostavat S&P 500 -indeksiä kohti ennätyslukemia heikosta markkinan leveydestä huolimatta, samalla kun bitcoin on ylittänyt 83 000 dollaria ja kulta testaa keskeistä tukitasoa.

S&P 500 on murtautumassa ulos kahden kuukauden vaihteluvälistään ja markkinan leveys paranee, mutta teknologian etumatka kapenee. Kullan lasku hidastuu, bitcoin pysyy 82 000 dollarin yläpuolella ja energiasektori nousee ennätyksiin.
Tämän sisällön on tuottanut Kvarn Investment Services Oy joka on Finanssivalvonnan valvoma toimiluvallinen sijoituspalveluyritys. Sisältö on tarkoitettu ainoastaan informaatiotarkoituksiin, eikä sitä tule tulkita sijoitusneuvonnaksi tai -suositukseksi. Kaikkeen sijoittamiseen liittyy riskejä, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta kehityksestä.
Viime viikolla Kvarn X Pro Viikkoraporttia kirjoitettiin varovaisen optimistisissa tunnelmissa. S&P 500 -indeksi oli juuri kohonnut uusiin ennätyslukemiinsa ja näytti valmiilta päättämään kahden kuukauden poikittaisliikkeensä. Totesimme myös kullan hinnan jatkavan laskuaan ja kryptomarkkinalla näkyvän hienoista heikkoutta alt-coinien heikkenemisen muodossa.

Viimeisen viikon aikana osakemarkkinan yleisilme on säilynyt pääosin positiivisena. S&P 500 -indeksi on kohonnut yli 7 800 pisteen ja näyttäisi olevan murtautumassa ulos viimeisen kahden kuukauden vaihteluvälistä (”range”).

Myös Nasdaq 100 -indeksi on jatkanut nousuaan, joskin viime päivinä olemme nähneet hienoista liikettä alaspäin.

Kiinnitämme erityisesti huomiota siihen, että elo-syyskuussa jyrkässä laskussa ollut tasapainotettu (equal weighted) S&P 500 -indeksi on sekin alkanut selkeästi vahvistua.

Siinä missä S&P 500 -indeksin pienemmille yhtiöille enemmän painoarvoa antava tasapainotettu S&P 500 -indeksi on jo kääntynyt noususuuntaan, samaa ei vielä voida sanoa varsinaisista small cap -yhtiöistä. Russell 2000 -indeksi on edelleen laskusuuntaisen 10 päivän liukuvan keskiarvonsa alapuolella.

Viime viikon Kvarn X Pro Viikkoraportissa totesimme teknologiasektorin näyttävän kokonaan irtaantuneen muusta osakemarkkinasta. Viimeisen viikon aikana tämä erkaantuminen näyttäisi alkaneen korjaantua.
Alla olevasta graafista voidaan nähdä, kuinka teknologiasektorin (XLK) ja muun S&P 500 -indeksin (SPXT) keskinäinen suhde kävi kiinnostavasti lähes tarkalleen samoissa lukemissa kuin alkukesän hurjan AI-rallin huipulla. Viimeisen viikon aikana olemme kuitenkin nähneet tämän suhdeluvun kääntyvän alaspäin. Näyttäisi siis siltä, että sijoittajat ovat edellisten viikkojen voimakkaan tech-painotteisuuden jälkeen alkaneet jälleen suosia muita sektoreita.

Toisaalta voimme kuitenkin todeta, että Mag 7 -yhtiöiden (MAGS) ja muun S&P 500 -indeksin (XMAG) suhde ei ole vielä kääntynyt laskusuuntaan. Suurimmat teknologiayhtiöt näyttävät siis edelleen olevan sijoittajien suosiossa.

Elo-syyskuussa nopeassa tahdissa heikentynyt markkinan leveys (market breadth) on sekin alkanut parantua. S&P 500 -indeksin osakkeista yli puolet on nyt 20 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolella.

Myös 50 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolella olevien osakkeiden osuus on selkeästi kasvanut. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että lähes kaksi kolmasosaa osakkeista on edelleen tämän tärkeän vedenjakajan alapuolella.

Osakemarkkinan yleisilme näyttää siis tällä hetkellä varsin lupaavalta. Mikäli markkinalta nimenomaisesti haluaisi etsiä epäsuotuisia signaaleja, voisi sellaisena nähdä edellä mainitun teknologiasektorin suhteellisen heikkenemisen. Teknologiasektori on kuitenkin viime viikkoina ollut niin korostuneen vahva muuhun osakemarkkinaan verrattuna, että tähän asti nähty heikkeneminen näyttää vain terveeltä tasapainottumiselta. Tätä kehitystä kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä jatkuessaan se voisi kertoa sijoittajien kääntymisestä pysyvämmin varovaiselle kannalle.
Teknologiasektorin ulkopuolelta nimenomaisesti epäsuotuisia signaaleja etsivä sijoittaja voisi kiinnittää huomiota harkinnanvaraisen kulutuksen (consumer discretionary, RSPD) ja päivittäistuotteiden (consumer staples, RSPS) suhteeseen. Tämä suhdeluku on lokakuun aikana kääntynyt laskusuuntaan.

Tämän suhdeluvun lasku voisi viitata sijoittajien pessimistisiin odotuksiin talouden ja kuluttajien ostovoiman kehittymisestä. Emme pidä sitä yksinään erityisen voimakkaana signaalina, mutta luottamuksemme nousuliikkeen kestävyyteen kasvaisi, mikäli näkisimme tämän suhdeluvun kääntyvän takaisin noususuuntaan.
Osakemarkkinan yleisilme näyttää tällä hetkellä varsin rauhalliselta. VIX-indeksi on pysynyt alhaisissa lukemissa, mikä lähtökohtaisesti on suotuisa olosuhde nousuliikkeen jatkumiselle.

VIX-indeksin ja kolmen kuukauden VIX-indeksin suhteen (VIX/VIX3M) voisi nähdä olevan hitusen enemmän koholla, mutta toistaiseksi tätäkään ei voi vielä pitää erityisen huolestuttavana havaintona.

Myös joukkovelkakirjamarkkinan puolella näemme merkkejä huolten laantumisesta. MOVE-indeksi on edelleen koholla, mutta se on viimeisen viikon aikana laskenut 10 päivän liukuvan keskiarvonsa alapuolelle.

Yhteenvetona toteamme, että osakemarkkinan lyhyen aikavälin näkymä näyttää mielestämme tällä hetkellä varsin lupaavalta. Merkittävimmältä riskiltä osakemarkkinan kehitykselle näyttää viime viikkoina jälleen noususuuntaan kääntynyt öljyn hinta. Toistaiseksi emme kuitenkaan ole nähneet tämän heijastuvan osakemarkkinaan.
Jalometallien puolella näemme syyskuussa laskusuunnassa olleen kullan kurssin alkavan antaa merkkejä kurssilaskun mahdollisesta päättymisestä. Kullan kurssi on kohonnut 10 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolelle, ja tämä keskiarvo on kääntynyt noususuuntaan.
Myös Relative Strength Index antaa merkkejä vähintäänkin laskun hidastumisesta, jos ei vielä käänteestä ylöspäin.

Toisaalta kiinnitämme huomiota siihen, että hopean ja kullan suhde on edelleen jatkanut laskuaan.

Mikäli jalometallimarkkina olisi kääntymässä noususuuntaan, odottaisimme näkevämme tämän suhdeluvun kääntyvän melko nopeasti ylöspäin. Vielä emme ole tällaista käännettä nähneet, ja kaipaisimmekin vielä enemmän näyttöä ennen kuin voisimme tulkita jalometallien kurssikäänteen olevan käsillä.
Viime viikolla kiinnitimme huomiota kryptomarkkinan nousuliikkeen katkeamiseen. Asetimme tuolloin merkittäväksi vedenjakajaksi bitcoinin 82 000 dollarin rajan. Loppuviikosta näimme kurssin lyhytaikaisesti käyvän tämän rajan alapuolella. Viime päivinä kurssi on kuitenkin pysynyt tämän tason yläpuolella, ja tämän myötä ensisijainen odotuksemme bitcoinin kurssin suhteen pysyy optimistisena.

Viime viikolla panimme myös merkille alt-coin-markkinan suhteellisen heikkenemisen.
Alt-coinien kokonaismarkkina-arvon ja bitcoinin kokonaismarkkina-arvon suhde on viimeisen viikon aikana pysynyt laskusuunnassa. Tätä suhdelukua kannattanee pitää silmällä. Suhdeluku on viimeisen viikon aikana laskenut 50 päivän liukuvan keskiarvonsa alapuolelle, mikä viittaa siihen, että kysymys ei välttämättä ole enää pelkästä kohinasta. Alt-coinien heikkeneminen voisi olla varhainen viite kryptosijoittajien kääntymisestä varovaisemmalle kannalle.

Tämän viikon teemaideaksi nostamme jälleen energiasektorin. Öljyn hinta on lokakuun aikana ollut noususuunnassa, ja tämä on jälleen tuonut nostetta energiasektorin yhtiöiden kursseihin.

Monien dollareissa hinnoiteltujen energiasektorin ETF-rahastojen kurssit ovat juuri nousemassa uusiin ennätyslukemiinsa.

Euromääräisten ETF-rahastojen kurssit ovat euron heikkenemisen myötä jo selkeästi uusissa ennätyslukemissaan.

Mikäli sijoittaja haluaisi varautua osakeindeksien liikkeisiin alaspäin, saattaisi sopivasti mitoitettu allokaatio energiasektoriin toimia jälleen harkitsemisen arvoisena ”vakuutuksena”.
Sijoitusmarkkinat ovat viimeisen viikon aikana kääntyneet jälleen uuteen, mielenkiintoiseen asentoon. Osakemarkkinaa dominoinut teknologiasektori on alkanut heikentyä, ja muut sektorit vahvistua. Öljyn hinta on nousussa, ja kryptomarkkinan puolella näemme alt-coinien heikentyvän.
Pessimisti voisi pitää näitä hienoisina risk-off-signaaleina. Tähän mennessä ne kuitenkin näyttävät mielestämme ensisijaisesti kohinalta, emmekä lähde vielä vetämään vahvoja johtopäätöksiä.
Seuraavalla viikolla kiinnitämme huomiota erityisesti teknologiasektorin suhteelliseen kehitykseen. Viimeisen viikon aikana nähty heikkous ei vielä herätä erityisiä huolia, mutta osakemarkkinan kestävämmän nousuliikkeen näkökulmasta vaikuttaisi tärkeältä, että teknologiasektori alkaisi jälleen johtaa markkinaa ylöspäin.
Minne markkina meneekään, me jatkamme tilanteen seuraamista ja pidämme sinut ajan tasalla, joten pysythän kuulolla!
Esitetyt tiedot ja lähteet on tarkoitettu vain havainnollistaviin tarkoituksiin. Vaikka ne on saatu luotettavina pidetyistä lähteistä, niiden tarkkuutta ei voida taata.

Teknologiaosakkeet nostavat S&P 500 -indeksiä kohti ennätyslukemia heikosta markkinan leveydestä huolimatta, samalla kun bitcoin on ylittänyt 83 000 dollaria ja kulta testaa keskeistä tukitasoa.

Koron nosto sysäsi S&P 500 indeksin alle 7600 pisteen. Osakemarkkinalla näkyy varoitusmerkkejä, ja Bitcoinin kurssi kävi alle 76 000 dollarin.
Aloita sijoittaminen tänään
Luo tili