
S&P 500 vedenjakajalla
S&P 500-indeksi lähestyy kriittistä tasoa, ja samaan aikaan muilla markkinoilla nähdään ristiriitaisia signaaleja.

Teknologiaosakkeet nostavat S&P 500 -indeksiä kohti ennätyslukemia heikosta markkinan leveydestä huolimatta, samalla kun bitcoin on ylittänyt 83 000 dollaria ja kulta testaa keskeistä tukitasoa.
Tämän sisällön on tuottanut Kvarn Investment Services Oy joka on Finanssivalvonnan valvoma toimiluvallinen sijoituspalveluyritys. Sisältö on tarkoitettu ainoastaan informaatiotarkoituksiin, eikä sitä tule tulkita sijoitusneuvonnaksi tai -suositukseksi. Kaikkeen sijoittamiseen liittyy riskejä, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta kehityksestä.
Viikko sitten Kvarn Pulse -uutiskirjettä kirjoitettiin varsin varovaisissa tunnelmissa.
S&P 500 -indeksi oli laskenut alle 7 600 pisteen, mikä pakotti varautumaan selkeämmän korjausliikkeen mahdollisuuteen. Totesimme, että osakemarkkinan sisällä lähinnä suuret teknologiayhtiöt näyttivät vahvoilta, ja niiden ulkopuolella noususuunnassa olevien yhtiöiden määrä oli selvästi vähentynyt. Kiinnitimme myös huomiota siihen, että bitcoinin kurssi oli alittanut 76 000 dollarin tason, mikä pakotti varautumaan korjausliikkeen mahdollisuuteen myös kryptomarkkinoilla.

Viikko sitten odotuksemme osakemarkkinoiden suhteen olivat varsin varovaiset. Viimeisen viikon aikana osakemarkkinoiden ilme on kuitenkin selvästi piristynyt.
S&P 500 -indeksi kääntyi viime viikon keskiviikkona pidetyn Yhdysvaltain keskuspankin kokouksen jälkeen nousuun ja sai vetoapua samaan aikaan tapahtuneesta öljyn hinnan kääntymisestä laskuun. Indeksi kohosi muutamassa päivässä takaisin kaikkien liukuvien keskiarvojensa yläpuolelle.

Vahvasta nousuliikkeestä huolimatta on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että indeksi on edelleen lähes kaksi kuukautta voimassa olleen "rangensa" sisäpuolella.

Osakemarkkinan nousuliike on perustunut pitkälti teknologiaosakkeiden nopeaan vahvistumiseen. Nasdaq Composite -indeksi nousi neljässä päivässä lähes viisi prosenttia ja kohosi maanantaina niukasti uusiin ennätyslukemiinsa.

Teknologiasektorin ulkopuolella osakemarkkinan ilme on toistaiseksi pysynyt mollivoittoisena. SPXT ETF -rahaston kurssi on jatkanut laskusuunnassa, selkeästi kaikkien liukuvien keskiarvojensa alapuolella.

Myös tasapainotettu (equal weighted) S&P 500 -indeksi on jatkanut laskusuunnassa.

Osakemarkkinan nousuliikkeen kapeus on nähtävissä myös siinä, että S&P 500 -indeksin osakkeista vain noin 30 prosenttia on 50 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolella.

Tämä ei sinänsä olisi erityisen huolta herättävä merkki. Se, että suuri osa osakkeista alittaa 50 päivän liukuvan keskiarvonsa, olisi mahdollista kuitata pelkästään syvänä ja leveänä korjausliikkeenä. Tästä näkökulmasta heikko markkinan leveys voisi viitata hyvinkin kiinnostavaan ostomahdollisuuteen.
Hieman enemmän kysymysmerkkejä herättää kuitenkin se, että S&P 500 -indeksin osakkeista enää alle puolet on 200 päivän liukuvan keskiarvonsa yläpuolella.

Sitä, että puolet osakkeista on laskenut alle 200 päivän liukuvan keskiarvonsa, alkaa olla vaikeampi selittää pelkäksi korjausliikkeeksi.
Se, että osakemarkkinan leveys on näin heikko ja samaan aikaan S&P 500 -indeksi on lähes ennätyslukemissaan, on varsin epätyypillistä. Kenties lähin esimerkki tällaisesta löytyy tammikuulta 2022, jolloin osakemarkkina oli hieman aikaisemmin ohittanut huippunsa ja oli kääntymässä laskumarkkinaan.

Emme vielä lähde povaamaan, että niin olisi käymässä tällä kertaa. Seuraamme kuitenkin tilannetta korostuneen kiinnostuneina. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että näin suuri diskrepanssi itse indeksin kehityksessä ja markkinan leveydessä tulisi kestämään kauaa, ja seuraammekin tarkasti, kumpaan suuntaan tämä erkanema lähtee ratkeamaan.
Tällä hetkellä indeksin suunta on kuitenkin ylöspäin. Seuraavaksi huomio kiinnittyy siihen, onko nyt alkaneessa nousuliikkeessä pontta kohottamaan indeksiä uusiin ennätyslukemiin, eli yli 7 800 pisteen. Juuri tällä hetkellä matkaa tähän rajaan on enää noin yksi prosentti.
Toistaiseksi nousuliikkeellä näyttäisi olevan kohtuullisen hyvät edellytykset jatkua. VIX-indeksi kohosi keskiviikkona hieman, mutta ei ole vielä erityistä huomiota herättävissä lukemissa.

Sen sijaan velkakirjamarkkinan puolella näimme MOVE-indeksin kohoavan selvästi. Tämä antaa syytä seurata VIX-indeksiä seuraavan viikon aikana korostuneen tarkasti. Mikäli näemme MOVE-indeksin ohella myös VIX-indeksin jatkavan nousua, voisi osakemarkkinan näkymä nopeasti kääntyä huomattavasti riskialttiimmaksi.

Yhteenvetona toteamme, että osakemarkkinan ilme on tällä hetkellä kiehtovan kaksijakoinen. Alla olevasta graafista voimme nähdä, että syyskuun aikana teknologiasektorin (XLK) kehitys on kokonaan irtaantunut muusta S&P 500 -indeksistä (SPXT).

Seuraavan viikon keskeinen kysymys onkin:
Onko teknologiasektori muun osakemarkkinan tiennäyttäjä, vai onko se heikossa osakemarkkinassa vain ”vähiten huono” vaihtoehto, johon suuri osa sijoittajista pakkautuu?
Kullan kurssikehitys on viime viikkoina jatkunut vaatimattomana. Kullan kurssi on tällä hetkellä laskusuuntaisten 10 ja 20 päivän keskiarvojensa alapuolella. Parhaillaan kurssi näyttää testaavan noususuuntaista 50 päivän liukuvaa keskiarvoa.

Hieman 50 päivän liukuvan keskiarvon alapuolella on myös viime viikkoisen Yhdysvaltain keskuspankin kokouksen aikoihin ajoittunut, noin 4 240 dollarin paikallinen pohja

On varsin mielenkiintoista seurata, mitä tämän pohjan läheisyydessä tapahtuu. Kurssin putoaminen alle 4 200 dollarin viittaisi kullan laskumarkkinan kenties vielä jatkuvan. Toisaalta kimpoaminen tästä tasosta ylöspäin olisi erittäin kiinnostava merkki. Se voisi tarkoittaa ensimmäistä "higher low'ta" (korkeampaa pohjaa) sitten kesäkuisten pohjien ja tarjota varsin kiinnostavan mahdollisuuden positioiden lisäämiseen.
Viimeisen viikon kenties merkittävin käänne on ollut kryptomarkkinan voimakas nousuliike. Erityistä huomiota kiinnitämme siihen, että suurimman kryptovaluutan, bitcoinin, kurssi on ylittänyt tärkeänä vedenjakajana pitämämme 83 000 dollarin rajan.

Tämä kurssilukema ylittää toukokuussa nähdyn paikallisen huipun. Sen ylittymisen jälkeen on vaikea pitää kiinni mistään sellaisesta tulkinnasta, joka viittaisi bitcoinin olevan enää laskumarkkinassa.
Olemmeko sitten siirtyneet uuteen, kestävämpään nousumarkkinaan? Sitä emme toki varmuudella tiedä. Juuri tällä hetkellä siltä kuitenkin näyttäisi.
Viime viikolla nähty paikallinen pohja noin 75 000 dollarissa tarjoaa kohtuullisen hyvän invalidaatiopisteen. Tämän tason alittuminen saisi viimeisen viikon kurssiliikkeen näyttämään "failed breakoutilta". Vielä sellaisesta ei kuitenkaan ole mitään viitettä, ja siksi ensisijainen odotuksemme on, että olemme todellakin kryptovaluuttojen nousumarkkinassa.

Myös kryptomarkkinan sisällä näemme syitä optimismiin. Altcoinit ovat viimeisen viikon aikana selkeästi vahvistuneet suhteessa bitcoiniin. Niin kauan kuin tämä asiantila säilyy, viittaa se kryptosijoittajien vahvaan riskinottohalukkuuteen.

Tätä suhdelukua kannattaa kuitenkin seurata tulevan viikon aikana. Altcoinien markkina-arvon suhde bitcoinin markkina-arvoon alkaa lähestyä lukemia, joihin edelliset " mini alt-seasonit" ovat viimeisen vuoden aikana hyytyneet. On varsin mielenkiintoista nähdä, mitä tällä kertaa tapahtuu.

Sijoitusmarkkinoiden tilanne on tällä hetkellä varsin kiehtova.
Osakemarkkinoilla näemme vahvan eriytymisen S&P 500 -indeksin ja osakemarkkinan leveyden välillä. Käsillä vaikuttaa olevan joko aivan erinomainen ostopaikka, tai vaihtoehtoisesti osakemarkkina on valmis isompaan korjausliikkeeseen. Samalla kryptovaluutat näyttävät juuri siirtyneen aiempaa selkeämmin nousumarkkinaan. Samaan aikaan Yhdysvaltain valtionlainojen korot ovat kohonneet korkeimmilleen lähes 20 vuoteen, ja öljyn hinta on edelleen yli 100 dollaria tynnyriltä.
Näemme markkinoiden kehityksessä useita epätyypillisiä yhdistelmiä ja suoranaisia ristiriitaisuuksia. Odotuksemme on, että nämä lähiviikkoina järjestyvät johonkin hieman johdonmukaisempaan yhdistelmään. Se, mikä tämä yhdistelmä on, on kuitenkin vielä hyvin epäselvää, ja argumentteja on mahdollista esittää kumpaankin suuntaan.
Minne markkina meneekään, me jatkamme tilanteen seuraamista ja pidämme sinut ajan tasalla, joten pysythän kuulolla!
Esitetyt tiedot ja lähteet on tarkoitettu vain havainnollistaviin tarkoituksiin. Vaikka ne on saatu luotettavina pidetyistä lähteistä, niiden tarkkuutta ei voida taata.

S&P 500-indeksi lähestyy kriittistä tasoa, ja samaan aikaan muilla markkinoilla nähdään ristiriitaisia signaaleja.

Osakemarkkinan momentum hyytymässä, kullan hinnassa U-käännös ja kryptomarkkina konsolidoituu.
Aloita sijoittaminen tänään
Luo tili