Viimeinen viikko on kryptomarkkinalla menty poikittaisliikkeessä, ilman selkeää trendiä. Suurimman kryptovaluutta bitcoinin kurssi nousi noin puolitoista prosenttia, ja toiseksi suurimman kryptovaluutta etherin kurssi noin yhden prosentin. Muun kryptomarkkinan kokonaisarvo (pois lukien suurimmat stable coinit) laski noin kaksi prosentin kymmenystä.
Kryptomarkkinan liikkuessa varsin tasatahtisesti, viikon sisäisestä heilahteluista huolimatta bitcoin-dominanssissa tai ETH/BTC-suhteessa ei lopulta tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Yleisilmeeltään vähäliikkeiseen viikko mahtuu yksittäisten tokenien kohdalla sekä merkittäviä kursisnousuja että -laskuja. Kvarn X kaupankäyntipalvelun tokeneista kovimmat viikkonousut tekivät FLOKI (+33%), BONK (+27%) ja SUI (+22%). Viikon kovimpia kurssilaskijoita puolestaan olivat IMX (-11%), UNI (-10%) ja ENA (-5%).
Viimeisen viikon aikana osakemarkkinat ovat olleet vahvassa nousussa. Tämän myötä S&P 500-indeksi on ylittänyt kaksi kiinnostavaa rajapyykkiä.
Ensimmäisenä ylittyi kahdesta edellisestä paikallisesta huipusta piirretty trendiviiva, mikä usein on ensimmäisiä kriteerejä epäillä laskutrendin kääntymistä.
Pian tämän jälkeen S&P 500-indeksi kohosi myös yli 5500 pisteen.
5500 pistettä voi pitää merkittävänä rajapyykknä siitä näkökulmasta, että tästä tasosta osakemarkkinat avautuivat 3.4.2025 eli välittömästi Liberation Dayn jälkeen.
Kun nämä ensimmäiset uuden nousutrendin kynnykset on ylitetty, mitä indeksin kehityksessä kannattaisi seurata seuraavaksi?
Melko nopeasti yläpuolella on tulossa vastaan mielenkiintoinen nippu seuraamisen arvoisia avaintasoja. Ensimmäisinä näistä näemme 50 päivän liukuvan keskiarvon noin 5613 pisteessä, ja 2.4.2025 eli Liberation Dayn päätöskurssin noin 5670 pisteessä. Näistä jälkimmäinen on siis taso, johon osakemarkkinan sulkeutuivat juuri ennen Yhdysvaltain tuontitullien julkistamista ja siitä alkanutta kauppasotaa.
Näiden tasojen jälkeen kiinnostava raja voisi olla 200 päivän liukuva keskiarvo (tällä hetkellä noin 5746 pisteessä) ja viimeisenä maaliskuun lopun paikallinen huippu hieman alle 5800 pisteessä. Mikäli viimeinenkin kynnys eli 5800 pistettä ylittyisi, alkaisi S&P 500-indeksin kehitys varsin vahvasti näyttää vahvasti uudelta nousumarkkinalta.
Noin 150 pisteen eli noin kahden ja puolen prosentin sisään mahtuui siis neljä merkittävää rajapyykkiä. S&P 500 indeksin 5650-5800 pisteen aluetta voikin pitää todellisena testinä, jossa saatamme saada vastauksia kysymykseen siitä, olemmeko tällä hetkellä vain hetkellisessä dipissä vai kenties syvemmän karhumarkkinan kynnyksellä.
Aivan lähipäivinä kiinnostus kohdistuu käynnissä oleviin osavuosikatsausten julkistamiseen. Keskiviikon ja torstaina aikana osavuosikatsauksiaa julkistavat teknologiajättiläiset Amazon, Apple, Meta ja Microsoft. Näiden neljän yhtiön painoarvo S&P 500-indeksissä on huomattava, ja oletettavaa onkin että osakemarkkinan seuraavan liikkeen suunta voi pitkälti määrittyä näiden neljän osavuosikatsauksen piirtämän kokonaiskuvan perusteella. Osakemarkkinalla saattaakin olla edessään poikkeuksellisen mielenkiintoinen loppuviikko.
Osakemarkkinan jälkeen siirrymme tarkastelemaan suurimman kryptovaluutta bitcoinin kurssikehitystä. Ensimmäisen voimme tehdä mielenkiintoisen havainnon bitcoinin ja S&P500-indeksin tilanteen eroavaisuuksista.
Edellä asetimme S&P500-indeksille ylöspäin neljä tavoitetta: 50 ja 200 päivän liukuvat keskiarvot, juuri Liberation Dayta edeltäneen tason ja maalisuun paikallinen huippu. Totesimme että mikäli nämä kaikki ylittyisivät, alkaisi kehitys näyttää vahvasti uudelta nousumarkkinalta.
Jos asetamme bitcoinin kurssille nämä samat kynnykset, voimme nähdä, että se on jo kirkkaasti ohittanut ne kaikki.
Siinä missä osakemarkkinan tilanteessa on vielä helppo nähdä runsaasti perusteita tulkinnalle laskumarkkinan jatkumisesta, bitcoinin osalta niitä on yhä vaikeampi löytää.
Mitä tästä tilanteesta sitten pitäisi lukea?
Yksi suosittu tulkinta on, että bitcoin toimii sijotusmarkkinoiden todellisena “risk-on”-mittarina, ja sen kurssi haistaa markkinasentimentin muutoksen ensimmäisenä. Siinä missä osakemarkkina usein jurruttaa ylöspäin hitaasti mutta pitkään, ovat bitcoinin kurssiliikkeet ylöspäin usein äkillisiä ja “askelmaisia”. Näitä kertaluonteisia askeleita sitten seuraa mahdollisesti pitkäkin konsoldiaatiovaihe ennen seuraava askelta ylöspäin.
Olisi siis helppo nähdä mahdollisuus, että markkinan riskinottohalukkuus olisi huhtikuun alun hetkellisen paniikin jälkeen palannut, minkä ilmentymänä bitcoin on kääntynyt nousutrendiin, ja osakemarkkina tyypilliseen tapaansa kipuaa edellä esitettyjen kynnystasojen yläpuolelle vain bitcoinia hitaammassa tahdissa.
Markkinan riskinottohalukkuutta voi yrittää myös haistella alt-coin-markkinan ja suurimman kryptovaluutta bitcoinin välisestä suhteesta.
OTHERS/BTC-suhde on ollut viimeiset kaksi viikkoa johdonmukaisessa nousussa. Niin kauan kun tämä trendi säilyy, viittaa se kasvavaan riskinottohalukkuuteen kryptomarkkinan sisällä.
Yhteenvetona toteamme, että viimeisen viikon aikana osakemarkkina on osoittanut selkeää elpymistä huhtikuun alun nopean romahduksen jäljiltä. Tuolloin nähty pudotus oli kuitenkin niin raju, että tähän kaikki tähän asti nähty nousu mahdolista kuitata pelkkänä “kuolleen kissan pomppuna”. Osakemarkkinan nousun todellinen testi alkaa S&P 500-indeksillä mitattuna nyt ylitetystä 5500 pisteestä ja jatkuu 5800 pisteeseen saakka. Tämän testin lopputuloksen selviämiseen asti olemme hieman “harmaalla alueella”, jossa järkähtämättömien mielipiteiden muodostamista kannattanee välttää, vaan pitää mieli avoinna molemmille vaihtoehdoille kunnes markkina selvemmin kertoo, onko se jo valmis pysyvämpään nousuun.
Kryptomarkkinan ja erityisesti suurimman kryptovaluutta bitcoinin suhteellinen vahvuus näissä olosuhteissa muodostaa sijoittajille kiinnostavan kysymysmerkin. Toimiiko bitcoin sijoitusmarkkinoiden “tuuliviirinä”, ja kertoo ensimmäisenä suunan jo kääntyneen ylöspäin? Tämä olisi erittäin “bullish”-tulkinta. Vai syntyykö sen vahvuus kaksoisluonteesta kullan ja teknologiaosakkeiden yhdistelmänä, kuten viime aikoina on esitetty? Tämä puolestaan voisi tarkoittaa että bitcoin saattaisi pysyä suhteellisen vahvana, vaikka markkinoiden epävarmuus jälleen nostaisi päätään, ja bitcoin saisi vetoapua kullasta.
Tällä hetkellä ilmassa on vielä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kiistatonta kuitenkin on, että bitcoin on viime viikkoina osoittanut poikkeuksellista ja monet yllättänyttä vahvuutta, joka antaa syytä seurata sen kurssikehitystä erityisellä mielenkiinnolla.
Näillä mietteillä jätämme lukijan seuraamaan kryptomarkkinoiden mielekiintoista tilannetta, ja mahdollista reaktiota teknologiayhtiöiden osavuosikatsauksiin. Me palaamme jälleen ensi viikolla Kvarn Pulse-uutiskirjeen merkeissä, joten pysythän kuulolla!
Olet kirjautuneena Kvarn X Pro -asiakkaana.
Kirjaudu ulos