Viimeinen viikko on kryptomarkkinalla menty poikittaisliikkeessä, ilman selkeää trendiä. Suurimman kryptovaluutta bitcoinin kurssi kohosi kaksi prosenttia, ja toiseksi suurimman kryptovaluutta etherin kurssi noin viisi prosenttia. Muun kryptomarkkinan kokonaisarvo (pois lukien suurimmat stable coinit) nousi noin kaksi prosenttia.
Kryptomarkkinan segmenttien kehittyessä suhteellisen tasatahtiin, ei bitcoin-dominanssissa nähty merkittävää muutosta. Etherin kurssin kehittyessä hieman muuta markkinaa paremmin, kahden suurimman kryptovaluutan suhdetta kuvaava ETH/BTC-suhde sen sijaan kohosi kaksi prosenttia.
Kvarn X-kaupankäyntipalvelun tokeneista kovimmat viikkonousut tekivät INJ (+27%), QNT (+24%) ja JUP (+18%). Viikon suurimpia kurssilaskijoita puolestaan olivat S (-12%), XDC (-8%) ja HNT (-4%).
Osakemarkkina on viimeisen viikon ajan kulkenut kovan nousun jälkeen edes takaisin sahaten. Viime viikon loppupuolella nähtiin kovan huhtikuusta alkaneen kovan nousun jälkeen odotettu korjausliike, ja S&P 500-indeksi tuli muutamassa päivässä alaspäin noin kolme prosenttia. Jenkkipörssien auetessa tiistaina pitkän viikonlopun jälkeen kurssit kuitenkin pomppasivat voimakkaasti ylöspäin, pyyhkien pois valtaosan kurssilaskusta.
Osakemarkkinalla ilmeinen kysymys on seuraavaksi, saadaanko huhti-toukokuun hurjalle nousuliikkeelle jatkoa kohti uusia ennätyslukemia, vai hyytyykö nousuliike näille tietämin “lower highksi”. Maanantaina 19.65.2025 nähty tähän astinen huippu noin 5970 pisteessä ja perjantaina 23.5. nähty pohja 5770 muodostavat vaihteluvälin, jonka rikkoutuminen jommasta kummasta päästä on seuraava merkittävä signaali.
Osakemarkkinan analysoinnin tueksi olemme kehittäneet Kvarn X Technical Stock Indexin. Indeksi sisältää useita teknisen analyysin indikaattoreita, ja muodostaa niistä kokonaisarvion osakkeen tai osakeindeksin trendistä. Indekti ottaa syötteitä paitsi kyseisen osakekurssin tai -indeksin kehityksestä, myös erilaisista markkinan yleistilaa kuvaavista indikaattoreista, kuten markkinan “leveydestä” (market breadth).
Indeksi esittää arvion värikoodina , jossa vihreä väri viittaa nousutrendiin, punainen väri laskutrendiin ja keltainen väri viittaa trendin olevan epäselvä.
Alla olevasta graafista voimme nähdä, että S&P-osakeindeksi osalta indeksi pysyi viime viikon laskun aikanakin vihreänä, eikä täten ole antanut vielä perusteita kyseenalaistaa nousutrendin jatkumista.
Suurimman kryptovaluutta bitcoinin kurssi on viime viikolla nähdyn uuden kurssiennätyksen jälkeen konsolidoitunut 110 000 dollarin tuntumaan. Seuraava kiinnostava kysymys sen suhteen onkin, rikkoutuuko tämä konsolidaatioväli ylöspäin (yli 112 000 dollarin) vai alaspäin (alle 106 000 dollarin).
Bitcoin osuutta koko kryptomarkkinan kokonaisarvosta kuvaava bitcoin-dominanssi antoi viime viikon lopulla vihjettä kääntymisestä laskusuuntaan, mutta palasi viikonvaihteessa takaisin nousutrendiin.
Seuraamme seuraavan viikon aikana sen kehittymistä mielenkiinnolla. Bitcoin-dominanssin kääntymien laskuun voisi olla ensimmäinen viite ns. alt-seasonin alkamisesta.
Viime marraskuussa näimme bitcoinin kurssiennätyksen jälkeen lyhyen ja räjähtävän alt-seasonin, jossa monien alt-coinien kurssit tekivät muutamassa viikossa jopa satojen prosenttien nousuja.
Pidämme mahdollisena, että bitcoinin tehtyä viime viikolla uuden kaikkien aikojen kurssiennätyksen, jotain saman kaltaista saattaisi olla tälläkin kertaa tulossa. Mikäli tällainen “alt-season” olisi kestoltaan yhtä lyhyt kuin viime kerralla, sen hyödyntämisessä kannattaa olla ajoissa liikkeellä, ja tämän vuoksi pidämme bitcoin-dominanssin kehittymistä silmällä tulevien päiven aikana erityisen tarkasti.
Osakemarkkinan tulkitsemista tukevan Kvarn X Technical Stock Indexin lisäksi olemme kehittäneet Kvarn X-asiakkaidemme avuksi myös kryptovaluuttojen kurssikehitystä tulkitsevan Kvarn X Technical Crypto Indexin.
Suurimman kryptovaluutta bitcoinin osalta indeksi kääntyi huhtikuun puolivälissä keltaisesta vihreäksi, bitcoinin kurssin ollessa tuolloin noin 85 000 dollaria. Tällä hetkellä indeksi on edelleen tukevasti vihreänä, eikä anna perusteita kyseenalaistaa nousutrendin jatkumista.
Myös pienempien alt-coinien kokonaismarkkina-arvoa kuvaavan OTHERS-kategorian osalta Kvarn X Technical Crypto Index on tällä viikolla kääntynyt takaisin vihreäksi.
Graafiin lisätyt siniset suorakulmiot myös havainnollistavat, kuinka räjähtäviä liikkeitä pienempien alt-coinien kokonaisarvossa on nähty edellisten bitcoinin kurssiennätysten yhteydessä. Tämänkin vuoksi seuraamme sekä alt-coinmarkkinan kokonaisarvon että bitcoin-dominanssin kehitystä suurella mielenkiinnolla.
Auttaaksemme Kvarn X-asiakkaitamme olemme kehittäneetyllä esitellyt Kvarn Stock Technical Indexin ja Kvarn Crypto Technical Indexin. Näiden indeksien tavoite on tarjota puhtaasti toteutuneeseen markkinadataan perustuva tekninen näkemys markkinan trendistä, ilman subjektiivisuutta tai ennakko-odotuksia.
Alla lisää tietoa indekseistä niiden tulkitsemisen tueksi:
Molemmat indeksit yhdistelevät useita eri teknisen analyysin indikaattoreita, ja muodostavat niiden perusteella kokonaisarvion kyseisen kryptovaluutan, osakkeen tai osakeindeksin trendistä.
Kokonaisarvio on molemmissa indekseissä kuvattu värikoodilla, jossa vihreä väri viittaa nousutrendiin, punainen väri laskutrendiin ja keltainen väri viittaa trendin olevan epäselvä.
Indeksit on rakennettu toimimaan ensisijaisesti yhden päivän aikaväleillä. Indeksien syötteinä toimivat päivän päätösarvot (close), eli yhden päivän sisäiset tapahtumat eivät vaikuta siihen. Yksittäisen päivän värikoodit myös määrittyvät päivän päättyessä, eli kyseisen päivän jälkeiset tapahtumat eivät jälkikäteen vaikuta siihen.
Indeksi sisältävät ensisijaisesti signaaleja sekä yksittäisen tokenin tai osakkeen kurssikehityksestä, ja toissijaisesti kryptomarkkinan tai osakemarkkinan yleisestä kehityksestä.
Koska molemmat indeksit on ensisijaisesti trendiä tunnistavia indikaattoreita, ne eivät pyri tunnistamaan absoluuttisia huippuja tai pohjia, vaan vaihtaa väriä vasta hieman huipun tai pohjan ohittamisen jälkeen. Yllä esitetyistä graafeista voidaan kuitenkin nähdä, että indeksit ovat historiallisesti olleet varsin responsiivisia ja tunnistaneet muutokset trendeissä nopeasti.
Indeksi eivätota kantaa mahdollisiin yliostettu- tai ylimyyty- tilanteisiin (overbought/oversold). Ylimyyntien ja -ostojen tulkitseminen voi usein olla hyödyllistä, mutta näihin puhtaasti trendiä kuvaaviin indikaattoreihin näitä tulkintoja ei ole sisällytetty.
Kuten kaikki indikaattorit, myös nämä indeksit antavat toisinaan myös vääriä signaaleja. Vääriä signaaleja saattaa syntyä esimerkiksi trendin hetkellisesti konsolidoituessa, jolloin vihreä/punainen väri saattaa kääntyä keltaiseksi ja trendin jatkuessa jälleen takaisin vihreäksi/punaiseksi. Vääriä signaaleja voi pyrkiä suodattamaan esimerkiksi suhtautumalla värin vaihtumiseen ensimmäisenä päivänä varauksella, ja kasvavalla varmuudella värin vaihtumisen jatkuttua kaksi päivää.
Huomaathan että näitä indeksejä (kuten muutakaan tämän uutiskirjeen sisältöä) ei koskaan tule tulkita sijoitussuositukseksi. Indeksin luotettavuus on riippuvainen siitä, että tuleva kehitys vastaa riittävästi mennyttä, mistä luonnollisesti ei ole varmuutta.
Päivitämme sekä Kvarn X Stocks Technical Indexiä että Kvarn X Crypto Technical Indexiä tulevissa Pulse-uutiskirjeissä pitääksemme sinut markkinan pulssilla, joten pysythän mukana!
Olet kirjautuneena Kvarn X Pro -asiakkaana.
Kirjaudu ulos