Avainkohdat
1. Osakemarkkina poikittaisliikkeessä, mutta ei merkkejä korjausliikkeestä
2. Kullan hinta laskussa
3. Monet teknologiateemat vahvassa nousussa
Pikakertaus: Edellinen viikko
Viikko sitten Kvarn Pulse -uutiskirjettä kirjoitettiin varsin optimistisissa tunnelmissa. S&P 500 -indeksi oli juuri kohonnut yli 7 400 pisteen, ja nousu näytti vain jatkuvan. Kiinnitimme tuolloin kuitenkin huomiota nousutrendissä olevien yhtiöiden määrän vähenemiseen, mikä usein edeltää nousuliikkeen päättymistä.
S&P 500 poikittaisliikkeessä
Viimeisen viikon aikana S&P 500 -indeksi on liikkunut poikittaisesti ilman selkeää trendiä. Torstaina 14.5.2026 indeksi teki vielä kovan päivännousun kohoten hetkellisesti yli 7 500 pisteen. Perjantaista tiistaihin indeksi alkoi selvästi laskea, mikä sai varautumaan mahdolliseen korjausliikkeeseen. Keskiviikkona näimme kuitenkin yli prosentin päiväpompun takaisin ylöspäin.
Juuri tällä hetkellä tilanne on monitulkintainen, ja tarvitsemme muutaman päivän lisää ennen vahvojen tulkintojen tekemistä.
Parhaassa tapauksessa viimeisen viikon poikittaisliikkeessä voi olla kysymys vain konsolidaatiosta ennen nousuliikkeen jatkumista. Näimme samanlaisen tasausvaiheen tasan kuukausi sitten huhtikuun jälkipuolella.
Tilanne on juuri tällä hetkellä varsin vaikeasti tulkittava, ja joudumme hakemaan viitteitä melko heikoista signaaleista. Lähtökohtamme kuitenkin on, että koska viimeisenä selkeänä havaintonamme olemme nähneet osakemarkkinan nousumomentumin katkeavan, suhtaudumme siihen ”guilty until proven innocent” -periaatteella ja haluamme nähdä selkeitä viitteitä momentumin palaamisesta.
Osakeindeksien tasolla emme aivan vielä ole tällaista näyttöä nähneet.
Vakuuttuaksemme nousuliikkeen jatkumisesta haluaisimme nähdä Nasdaq 100 -indeksin alkavan jälleen kehittyä S&P 500 -indeksiä paremmin. Aivan vielä tätä emme ole nähneet.
Myöskään nousuliikkeen veturina toimineet puolijohteet eivät ole alkaneet vielä pärjätä Nasdaq 100 -indeksiä paremmin.
Toisaalta on myös korostettava, että vaikka nousuliikkeen momentum on tällä hetkellä katkennut, emme myöskään näe markkinalla sellaista hermostuneisuutta, joka saisi meidät odottamaan suurempaa korjausliikettä. Kvarn X Early Warning Indicator on pysynyt edelleen vihreän värin puolella.
Kryptomarkkina takaisin nousuun?
Kenties rohkaisevimmat merkit löytyvät juuri tällä hetkellä kryptomarkkinan puolelta. Suurimman kryptovaluutan, , kurssi näyttää viime päivinä löytäneen tukitasoja 76 000 dollarin tienoilta ja kääntyneen noususuuntaan.
Mikäli 76 000 dollaria jäisi paikalliseksi pohjaksi, piirtäisi se niukasti ”higher low'n” huhtikuun lopussa nähtyyn noin 75 000 dollarin pohjaan verrattuna. Tällainen nousevien tukitasojen löytyminen vahvistaisi luottamusta viime viikkojen nousutrendin kestävyyteen.
Ennen vahvojen tulkintojen tekemistä joudumme kuitenkin vielä odottamaan, että näkisimme bitcoinin kurssin ylittävän 79 000 dollarin tason. Siihen asti joudumme pitämään ovea auki mahdollisuudelle, että kyseessä olisi vain pomppu jatkuvassa laskutrendissä.
Bitcoinin kurssikehityksen ohella varsin rohkaisevana pidämme kryptomarkkinan sisäistä liikettä bitcoinin ja altcoinien välillä. Alla olevasta graafista voidaan nähdä, että altcoinien kokonaismarkkina-arvon suhde bitcoiniin alkoi viime viikon lopulla pudota alle 200 tunnin liukuvan keskiarvonsa.
Viimeisen vuorokauden aikana olemme kuitenkin nähneet tämän suhdeluvun kääntyvän jälleen nousuun.
Niin kauan kuin näemme altcoinien vahvistuvan suhteessa bitcoiniin, on meidän vaikea tulkita markkinasentimenttiä kovin ”risk-off”-henkiseksi. Mikäli sijoittajien riskinottohalukkuus olisi taittumassa, uskomme, että ensimmäisiä signaaleja siitä olisi paitsi kryptovaluuttojen dollarimääräisten kurssien lasku, myös altcoinien heikkeneminen suhteessa bitcoiniin. Juuri tällä hetkellä suunta näillä mittareilla näyttäisi olevan jälleen ylöspäin, mikä antaa syytä optimismiin.
Olemme parissa edellisessä Kvarn Pulse -uutiskirjeessä nostaneet esiin hypoteesin siitä, että osakemarkkinan hurjan nousun jälkeen parhaita tuottoja voisi pian olla jälleen saatavissa kullasta.
Tällä viikolla joudumme toistaiseksi hylkäämään tämän hypoteesin.
Viime viikon Kvarn Pulse -uutiskirjeen kirjoittamiseen saakka näytti, että tämä kullan kurssin ja S&P 500 -indeksin suhde saattaisi todella olla kääntymässä. Viimeisen viikon aikana suunta on kuitenkin jälleen kääntynyt alaspäin.
Kullan kurssi näytti toukokuun alussa piirtävän lupaavan ”higher low'n”. Tätä kuitenkin toukokuun puolivälissä seurasi nousun hyytyminen ”lower high'ksi”, ja viimeisen viikon aikana olemme nähneet uuden ”lower low'n”.
Kullan kurssikehitys näyttää tällä hetkellä parhaimmillaan poikittaisliikkeeltä ja huonommassa tapauksessa alussa olevalta laskutrendiltä.
Parhaillaan kullan kurssi lähestyy 200 päivän liukuvaa keskiarvoaan noin 4 400 dollarissa. Tämä on mielenkiintoinen rajapyykki, sillä maaliskuun äkkipudotuksessa kurssilasku pysähtyi juuri 200 päivän liukuvaan keskiarvoon.
Seuraamme mielenkiinnolla, miten kullan kurssi kehittyy tämän rajapyykin läheisyydessä. Mahdollinen momentumin kääntyminen tällä seudulla olisi varsin mielenkiintoinen signaali ja voisi edustaa hyvin kiinnostavaa ostopaikkaa. Juuri nyt emme kuitenkaan näe positiivista momentumia, joten pysymme kullan suhteen toistaiseksi odottavalla kannalla.
Muiden metallien suhteen tilanne näyttää toistaiseksi hieman mielenkiintoisemmalta. Hopean ja kuparin kurssit ovat lyhyellä aikavälillä pääosin liikkuneet kullan kanssa samaan suuntaan. Kullasta poiketen hopean kurssi on kuitenkin piirtämässä ”higher low'ta”, ja erityisesti kuparin kurssi on edelleen yksiselitteisessä nousutrendissä.
Tämän perusteella pidämme perusteltuna vielä seurata hypoteesiamme mahdollisesta ”metal seasonista”, vaikka suurin jalometalli kulta ei juuri nyt näytä siihen osallistuvan.
Myös hopean ja kullan suhde näyttää edelleen pysyvän noususuunnassa.
Niin kauan kuin näemme hopean pärjäävän kultaa paremmin ja altcoinien bitcoinia paremmin, on meidän vaikea kääntää perusodotuksiamme kovin pessimistisiksi. Mikäli markkinoiden riskinottohalukkuus olisi taittumassa, odottaisimme näiden suhdelukujen alkavan selkeästi heiketä.
Teemaideat
Yksittäisistä sijoitusteemoista erityisen vahvaksi nostamme avaruussektorin. VanEck Space Innovators ETF -rahaston kurssi ei ole viimeisen viikon aikana edes suuremmin notkahtanut ja on juuri tänään kohonnut jälleen uusiin ennätyslukemiin.
Toiselta erittäin vahvalta teemalta näyttää tietoturvallisuus. iShares Digital Security ETF -rahaston (LOCK) kurssi on puksuttanut huhtikuun alusta lähes katkeamatta ylöspäin ja viimeisen viikon aikana kohonnut uusiin ennätyslukemiinsa.
Osakemarkkinan hurjan nousun veturina ovat toimineet puolijohteet. Suurimpien puolijohderahastojen kurssit eivät ole tällä viikolla vielä nousseet uusiin ennätyslukemiin, mutta emme yllättyisi, vaikka puolijohteet pian ottaisivat takaisin paikan osakemarkkinan vahvimpana segmenttinä.
Kryptovaluuttojen puolella taas nostamme esiin hajautetun kryptopörssin Hyperliquidin HYPE-tokenin. HYPEn kurssi on kehittynyt selkeästi kryptomarkkinan yleistä kehitystä paremmin, ja se on juuri noussut uusiin kaikkien aikojen ennätyslukemiinsa.
HYPEn kurssia nostattavat niin Hyperliquidin kasvava käyttö kuin ensimmäisen HYPE ETF -tuotteen lanseeraus.
Aloitimme tämän uutiskirjeen toteamalla, että indeksitasolla emme ole aivan vielä nähneet osakemarkkinan päättäneen hetkellistä heikkoa jaksoaan. Kuitenkin yksittäisten segmenttien tasolla tarkasteltuna monet ”risk-on”-segmentit suoriutuvat varsin vahvasti, mikä tekee pessimistisistä näkemyksistä kiinni pitämisestä varsin vaikeaa.
Olimme vielä alkuviikosta enemmän varautuneet korjausliikkeen mahdollisuuteen, mutta tämän viikon aikana siihen viittaava näyttö on ennemminkin vähentynyt kuin lisääntynyt. Mikäli torstai ja perjantai sujuvat sijoitusmarkkinoilla lainkaan positiivisissa merkeissä, alkavat ensisijaiset odotuksemme markkinoista kääntyä takaisin yksiselitteisen positiivisiksi.
Onko menossa siis vain pehmeämpi jakso vai markkinahuipun muodostuminen? Tilanne elää, ja näkemystä on tarpeen päivittää joka viikko. Sijoitusvuosi 2026 on tarjonnut näyttäviä liikkeitä yksi toisensa perään, ja perusodotuksemme on, että tylsää ei ole edessä jatkossakaan.
Minne markkina meneekään, me jatkamme tilanteen seuraamista ja pidämme sinut ajan tasalla, joten pysythän kuulolla!