Tässä artikkelissa käsittelemme viime vuosina teknologia-aiheisiin keskusteluihin ilmestynyttä ilmiötä nimeltä Web 3.0. Tällä viitataan Internetin oletettuun seuraavaan vaiheeseen, johon olisimme lähivuosina siirtymässä. Web 3.0 -konseptin ymmärtämistä auttaa, että ymmärrämme mitä tarkoittavat Internetin “aikaisemmat versiot” Web 1.0 ja Web 2.0.
Web 1.0 viittaa Internetin yleistymisen alkamiseen, 1990-luvun alusta 2000-luvun puoliväliin. Tällöin Internetin laajamittaisen käytön alustaksi vakiintui World Wide Web. World Wide Web mahdollisti informaation ja dokumenttien jakamisen Internetissä sivuiksi kutsuttujen rakenteiden avulla. World Wide Webin myötä puhumme vieläkin verkkosivuista, ja useimpien verkko-osoitteiden alussa on edelleen World Wide Webiin viittaava lyhenne www. World Wide Webista muodostui nopeasti Internetin hyödyntämisen standardi, ja usein termillä Internet viitataan itse asiassa World Wide Webiin, vaikka se täsmälleen ottaen on vain osa Internetiä. Termin Internet käytön vakiintumisen vuoksi tässäkin artikkelissa käytetään sitä, mutta on hyödyllistä vähintään tiedostaa että tarkalleen ottaen kyse on Internet-verkon päälle rakentuneesta World Wide Webista.
World Wide Webin myötä vähäisellä teknisellä osaamisella oli yhtäkkiä mahdollista rakentaa Internetiin staattisia sivuja, joita muut Internetin käyttäjät saattoivat lukea. Kuitenkin vain hyvin pieni osa Internetin käyttäjistä tuotti sisältöä, ja ylivoimainen enemmistö pelkästään kulutti sitä. Verkon sisältö oli hajautunut miljoonille yksittäisille sivuille, ja sivuilta toisille navigoitiin ensisijaisesti sivujen välisten hyperlinkkien avulla. Tätä miljoonien, keskenään linkittyneiden sivujen verkkoa kutsumme tänä päivänä Web 1.0.
Web 2.0 puolestaan viittaa aikakauteen, joka alkoi 2000-luvun puolivälissä ja jatkuu edelleen. Web 2.0:lle leimaa antavia piirteitä ovat olleet suuret keskittyneet alustat, kuten Facebook, Youtube tai Amazon, joiden päälle Internetin käyttö on keskittynyt. Toinen leimallinen piirre on ollut sisällön tuottamisen kynnysten madaltuminen (postit, videot, kommentit, reaktiot) mikä on tehnyt suuremmasta osasta verkon käyttäjiä sisällön kuluttamisen sijasta myös sisällön tuottajia.
Tiivistäen voi sanoa, että Web 1.0 mullisti yksisuuntaisen tiedon jakamisen (broadcasting) infrastruktuurin. Yhtäkkiä kuka tahansa saattoi perustaa omat verkkosivut, ja jakaa niillä haluamaansa sisältöä. Vuorovaikutus sivulla olevan informaation kuluttajien kanssa ja erityisesti näiden kuluttajien välillä oli rajoitettua ja kankeaa.
Web 2.0 puolestaan mullisti vuorovaikutuksellisen (interactive) tiedon jakamisen. Yhtäkkiä lähes kaikki kiinnostava sisältö oli löydettävissä muutamalta alustalta. Reaktio-, jakamis- ja kommentointitoimintojen myötä sisällön kuluttajien mahdollisuudet vuorovaikuttaa sekä sisällön tuottajien että toistensa kanssa kasvoivat dramaattisesti.
Web 2.0 alensi sisällön tuottamisen kynnyksiä, minkä seurauksena tuotetun sisällön määrä alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Tuotetun sisällön määrän nopeasti ylittäessä käyttäjien kuluttamiskapasiteetin, syntyi tarve web 2.0:n keskeiselle piirteelle, suosittelualgoritmeille. Suosittelualgoritmeihin ja niihin liittyviin ongelmiin palataan myöhemmin tekstissä.
Web 2.0 on epäilemättä tuottanut valtavasti lisäarvoa Internetin käyttäjille. Sen rakenteeseen ja liiketoimintamalleihin liittyy kuitenkin myös todellisia ongelmia, jotka ovat viime vuosina synnyttäneet enenevästi kritiikkiä.
Keskeisin Web 2.0 -pohjaisten palveluiden ongelma on niiden alustakeskeisyys. Tämä tarkoittaa, että niiden rakenteen keskiössä eivät ole käyttäjät, vaan alustat joiden päällä käyttäjät toimivat. Käyttäjä ei itse omista alustalla generoimaansa dataa ja muodostamiaan suhteita toisiin käyttäjiin. Halutessasi poistua Facebook-palvelusta, sinun ei ole mahdollista ottaa muodostamaasi kontaktiverkostoa mukaan toiseen sosiaalisen median palveluun. Muutaman kymmenen kontaktin satunnaiskäyttäjällä tämä ei välttämättä ole ongelma, mutta tuhansien tai miljoonien kontaktien yleisön keränneillä tehokäyttäjillä tämä aiheuttaa hyvin vahvan lock-in-mekanismin, jossa alustalta ei ole mahdollista poistua menettämättä merkittävää osaa vuosien aikana kerätyistä kontakteista.
Toinen Web 2.0 kritiikin aihe on vallan keskittyminen pienelle joukolle lähes monopoliasemassa olevia palveluntarjoajia. Tyypillisesti nämä ovat alustoja, joiden päällä käyttäjät vuorovaikuttavat, kuten Facebook, Amazon ja Google. Internetissä tapahtuvan kanssakäymisen siirtyminen muutamien alustojen päälle antaa näiden alustojen tarjoajille suhteettoman paljon valtaa yli käyttäjien. Käyttäjät ovat riippuvaisia alustojen asettamista käyttöehdoista, joita palveluntarjoajat voivat yksipuolisesti muuttaa. Vaikka käyttäjillä on periaatteessa mahdollisuus siirtyä alustalta pois, käytännössä tämän tekee mahdottomaksi edellisessä kohdassa kuvattu lock-in-mekanismi.
Vallan keskittyminen alustoille ja palveluiden alustakeskeisyyden luonnollinen seuraus on alustojen mahdollisuus mielivaltaan. Alustojen määrittelemät, läpinäkymättömät suosittelualgoritmit päättävät, keiden käyttäjien, tai millaista sisältöä sisältävät, julkaisut saavat näkyvyyttä ja keiden eivät. Käyttäjillä ei ole näkyvyyttä suosittelualgoritmien logiikkaan tai niissä tapahtuviin muutoksiin. Suosittelualgoritmien ensisijainen tarkoitus on edistää alustapalvelun tarjoajan intressiä (esim. mainostulojen maksimoimiseksi), sisällön tuottajien tai sisällön kuluttajien sijaan.
Viimeistä Web 2.0 -mallin ongelmaa voidaan kutsua ilmaisuuden illuusioksi. Alustapalvelut tarjoavat palvelunsa käyttäjille ilman rahallista veloitusta. Ne kuitenkin keräävät käyttäjästä valtavan määrän dataa, ja hyödyntävät käyttäjiään käyttäytymisen manipulaation A/B-testauksen koekaniineina. Tämä kyky vaikuttaa käyttäjien käyttäytymiseen on viime kädessä se tuote, jota alustat omille asiakkailleen (tyypillisesti mainostajat) myyvät. Tässäkään tapauksessa käyttäjät eivät ole tietoisia, mitä tietoa heistä kertyy tai millaisen manipulaatiotestauksen kohteena he kulloinkin ovat.
Kuten edellä kuvattu, Web 2.0 on tuonut mukanaan merkittäviä ongelmia. Yhteistä näille on vallan keskittyminen, läpinäkymättömyys ja käyttäjäkeskeisyyden puuttuminen. Venture capital -yhtiö a16z:n Chris Dixon onkin osuvasti kuvannut Web 2.0:n olevan käyttäjilleen kuin Disneyland-huvipuisto: kaikki vuorovaikutus tapahtuu suljettujen porttien sisällä, lokaation omistaja päättää mitä paikalle saa tuoda ja mitä viedä lähtiessä mukanaan, ja suuri osa vuorovaikutuksessa syntyvästä arvosta valuu lokaation omistajalle.
Termi Web 3.0 ilmestyi keskusteluihin ensimmäistä kertaa 2010-luvun puolivälissä. Termin lanseeraajaksi on usein kutsuttu Ethereum-lohkoketjun varhaisiin kehittäjiin kuulunutta ja myöhemmin Polkadot-lohkoketjun kehittänyttä Gavin Woodia.
Ensimmäisenä on syytä ymmärtää termiin itseensä liittyvät rajoitteet, ja mahdollisesti sen herättämät virheelliset mielikuvat. Numerointi “3.0” antaa ymmärtää, että kyseessä olisi kokonaan uusi vaihe, joka tapahtuisi Web 2.0 kanssa ajallisesti peräkkäin, ts. Web 3.0 alkamiseen liittyisi Web 2.0 päättyminen. Näin tuskin tulee tapahtumaan. Todennäköisesti hyödyllisempää on ajatella Web 3.0 Internetin uutena haarana, joka tulee elämään Web 2.0 rinnalla. Kaikki Internetin palvelut eivät tule muuttumaan Web 3.0-muotoisiksi, vaan ainoastaan ne joissa se aidosti tuottaa lisäarvoa nykyisiin toimintamalleihin verrattuna.
Toiseksi on hyödyllistä ymmärtää Web 3.0 siirtymisen aikajana. Web 1.0- ja Web 2.0-nimillä kutsuttujen aikakausien pituudet ovat olleet 15-20 vuotta, ja selkeiden aikakausien välillä voidaan katsoa olleen noin vuosikymmenen pituinen limittäinen siirtymäaika (karkeasti 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen). Myöskään Web 3.0 ei tule syntymään hetkessä, vaan pala palalta ja asteittain. Mikäli visio Web 3.0:sta toteutuu, tullee sen syntyminen viemään odotusarvoisesti 2020-vuosikymmenen.
Kolmas hyödyllinen elementti on ymmärtää, miltä Web 3.0 tulee käytännössä näyttämään loppukäyttäjälle. Lyhyt vastaus: todennäköisesti suurelta osin täysin samalta kuin nykyinen Web 2.0.
Web 3.0:n tuomat uudistukset eivät ensisijaisesti koske Internetin front-endia (käyttöliittymää jonka kanssa käyttäjä operoi), vaan back-endia (järjestelmiä ja prosesseja käyttöliittymän takana käyttäjältä piilossa). Web 2.0 toi Internetiin hyvin toimivat käyttöliittymät, eivätkä sen edellisessä osiossa kuvatut ongelmat liity niinkään käytettävyyteen, vaan taustalla oleviin rakenteisiin ja niiden tuottamiin valtaepätasapainoihin. Web 2.0:n ulkoista olemusta ja käyttöliittymien sulavuutta voikin itse asiassa ajatella ideaalina, jota kohden Web 3.0:n vielä hieman kankeiden ja teknistä osaamista vaativien käyttöliittymien tulee kehittyä.
Mitä Web 3.0 sitten pyrkii tuomaan? Koska itse Internetin käyttötapauksia on valtavasti, luonnollisesti spesifit visiot Web 3.0:sta ovat myös hyvin moninaiset. On kuitenkin nähtävissä yhteisiä piirteitä, joiden tarpeellisuudesta vallitsee konsensus:
Web 2.0 on opettanut käyttäjilleen, että monopoliasemasta operoivien keskittyneiden toimijoiden suhteeton valta-asema ja läpinäkymätön, vaikeasti ennakoitava päätöksenteko muodostaa ilmeisen riskin alustojen käyttäjille. On riskialtista rakentaa yksityishenkilön ja yrityksen Internet-presenssiä keskittyneiden alustojen varaan. Tällaiset alustat saattavat yksipuolisesti ja ilman ennakkovaroitusta muuttaa suosittelualgoritmejaan, samalla tarkoituksetta tai tarkoituksella romahduttaen yksittäisen käyttäjän näkyvyyden alustalla.
On siis tarvetta alustoille, jossa kerätyn yleisön saavuttaminen ei ole alttiina alustan subjektiiviselle päätöksenteolle. Subjektiivisuuden minimoiminen puolestaan edellyttää hajautettuja ja läpinäkyviä ratkaisuja, jossa käyttäjien (sisällön tuottajat ja kuluttajat) kohtaaminen ei ole yhden välikäden harkinnan vallassa. Hajautus ja läpinäkyvyys puolestaan on mahdollista saavuttaa käyttäjien kohtaamisia koordinoivan avoimen protokollan avulla.
Ensimmäisiä esimerkkejä tällaisista avoimista sosiaalisen median protokollista ovat esim. Farcaster, Lens Protocol ja erityisesti alkuvuonna 2023 vahvassa nosteessa ollut Nostr . Nämä ovat varhaisia esimerkkejä, mutta toimivat hyvin proof-of-concepteina hajautetuista sosiaalisen median ratkaisuista. Osa protokollista hyödyntää lohkoketjuteknologiaa (kuten Polygon-lohkoketjussa operoiva Lens Protocol), kun taas osa ratkaisee verkon koordinnonnin toisenlaisilla tietorakenteilla (kuten Nostr).
Web 2.0 loi Internetiin toimintamallin, jossa suuret alustat (esim. Facebook) tarjosivat palvelunsa käyttäjille näennäisen ilmaiseksi, ts. ilman rahallista korvausta. Vastineeksi palvelun tarjoamisesta alustat kuitenkin keräävät käyttäjistä suuret määrät dataa, jonka ne paketoivat mainostajille myytäviksi käyttäytymisennusteiksi. Palvelun käyttäjällä on hyvin vähän näkyvyyttä tai edellytyksiä hallinnoida tätä dataa, eikä hän palvelusta lähtiessään pysty viemään dataa mukanaan. Käyttäjä ei siis omista omaa dataansa.
Web 3.0 yhtenä tavoitteena on siirtää datan omistajuutta takaisin käyttäjille. Kun data sijaitsee lohkoketjussa eikä palveluntarjoajan palvelimilla, sen hallinnointia voidaan siirtää kryptografisten avainten haltijalle (eli käyttäjälle), jolla on mahdollisuus jakaa pääsyä dataansa oman valintansa mukaisesti. Sama data voidaan myös jakaa usealle palveluntarjoajalle (samanaikaisesti tai peräkkäin), jolloin käyttäjä ei ole datansa kanssa lukittuun yhteen palveluntarjoajaan, vaan vapaa siirtymään palvelusta toiseen ilman kerrytetyn datan menettämistä.
Varhaisia esimerkkejä oman datan omistamisesta on esimerkiksi edellä mainittu, Twitterin entisen toimitusjohtaja Jack Dorseyn voimakkaasti tukema Nostr, jonka käyttäjät hallinnoivat oman, sosiaalisesta mediasta tuttuja profiileja muistuttavan, profiilinsa dataa ja postejaan krytografisilla avaimilla. Erilaiset Nostr:ia hyödyntävät sovellukset voivat sitten tarjota käyttäjälleen Nostr-profiilien posteja omien suosittelukriteeriensä perusteella. Haluttujen profiilien seuraaminen ja niiden kanssa vuorovaikuttaminen ei siis ole sidottu tiettyyn sovellukseen. Kirjoitushetkellä (kevät 2023) Nostr-protkollaa käytetään ensisijaisesti hajautettuna vaihtoehtona Twitterille, mutta on mielenkiintoista nähdä, löytääkö protokolla myös muunlaisia käyttötapauksia.
Yksi Web 3.0 keskeisiä visioita ovat ns. Fat Protocols- ja Thin Applications-hypoteesit.
Niiden pohjana on havainto, että Web 2.0:ssa valtaosa arvosta kertyy Internetin sovelluksille (kuten Facebook, Google ja Amazon) ja vain vähän tai ei lainkaan protokollille, joiden varassa nämä sovellukset toimivat (kuten HTTP, ja TCP/IP). Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että Web 2.0:ssa data generoituu, kumuloituu ja siiloutuu näihin sovelluksiin.
Hypoteesien mukaan Web 3.0:ssa data tulee kumuloitumaan ensisijaisesti sovellusten pohjalla oleviin protokolliin (kuten esim. lohkoketjut), ja protokollien päälle rakennetut sovellukset vain hyödyntävät tätä dataa. Koska data on saatavilla protokollasta, on uusien sitä hyödyntävien sovellusten kehittäminen verrattain helppoa, eikä niihin kerry arvoa samassa mittakaavassa kuin Web 2.0 datajättiläisiin, kuten Facebook tai Google. Sen sijaan datarikkaimmista protokollista tulisi hyvin arvokkaita, ja ne houkuttaisivat valtaosan sovelluskehittäjistä rakentamaan sovelluksia itsensä päälle.
On syytä korostaa, että tässä vaiheessa kyse on vielä enemmän hypoteeseista kuin empiirisesti todennetusta faktasta. Ne ovat kuitenkin kiinnostavia hypoteeseja ja toteutuessaan tarkoittaisivart merkittävää Internetin taloudellisen arvon uusjakoa.
Alkaessamme ymmärtää miltä Web 3.0 voisi näyttää, voimme kysyä, mikä rooli lohkoketjuilla ja tokeneilla voisi siinä olla?
Hajautetut, ilman keskitettyä palveluntarjoajaa toimivat avoimet protokollat tarvitsevat kannustinjärjestelmiä, jolla ekosysteemin osapuolia voidaan ohjata toimimaan hyödyllisellä tavalla. Lohkoketjuteknologioilla toteutetut tokenit ovat luonnollinen tapa toteuttaa tällaista hajautettua kannustinjärjestelmää. Käyttäjät jotka luovat, hallinnoivat, ylläpitävät tai parantavat jotain ekosysteemiä jollain yksiselitteisellä tavalla, voidaan palkita tokeneilla. Tokenit puolestaan voivat oikeuttaa jonkin palvelun käyttöön tai äänivaltaan protokollaa koskevissa päätöstilanteissa. Jos tokeneilla on todellista hyötyä omistajalleen, kehittyy niille myös jälkimarkkina, joka mahdollistaa myös taloudellisen hyödyn. Keskustelualusta Redditin vuonna 2020 käyttöön ottamat, Ethereum-lohkoketjussa toteutetut Moon-tokenit ovat ensimmäisiä esimerkkejä tämänkaltaisesta token-teknologian hyödyntämisestä, vaikka Reddit toki rakenteeltaan muistuttaa vielä enemmän Web 2.0- alustaa.
Kannustimien lisäksi tokenien ilmeisiä käyttökohteita ovat erilaisten hajautettujen äänestysten toteuttaminen, ilman keskitettyjä välikäsiä tapahtuva hajautettu tunnistautuminen ja uniikkeja omaisuuseriä edustavat ns. non-fungible tokenit (NFT). Kaikkia näitä tullaan käsittelemään tulevissa Learning-sarjan artikkeleissa.
Tässä artikkelissa olemme nähneet, millaisia ongelmia nykyiseen, Web 2.0 -malliseen Internetiin liittyy. Nykyinen Internet ei juuri vastaa sitä läpinäkyyden ja tasavertaisuuden visiota, jota sen toiveikkaasti 1990-luvulla odotettiin toteuttavan.
Web 3.0 tarjoaa rohkaisevan näyn, millainen tulevaisuuden Internet voisi olla. Samalla on kuitenkin todettava, että tällä hetkellä se edustaa vielä enemmän visiota ja hypoteesia kuin selkeiden askelmerkkien päässä olevaa lähitulevaisuuden tavoitetta. On vielä epäselvää, ovatko suuret massat valmiita yksityisyyden ja käyttäjäkeskeisyyden nimissä tinkimään Web 2.0:n keskitetyn palveluntarjoajan mahdollistamasta käytön helppoudesta, tai millä aikajänteellä Web 3.0 pystyy haastamaan tällä sektorilla. Toisaalta on vielä auki, kuinka hyvin hajautusta, avoimuutta ja tasavertaisuutta korostava Web 3.0 -ideaali on sovitettavissa yhteen sovelluskehittäjien liikevoiton maksimoinnin ja kilpailulta suojautumisen tarpeiden kanssa.
On kuitenkin ilmeistä, että Web 3.0 on ideana ylittänyt jo useita vakavasti ottamisen kynnyksiä, ja siihen on syytä kiinnittää huomiota. Erityisesti lohkoketjuteknologiaan sijoittamisen näkökulmasta Web 3.0:n potentiaali on valtava, joten Kvarn tulee seuraamaan sen kehitystä tiiviisti.
Kvarn Learning-materiaalin sisältämä aineisto on tuotettu ainoastaan markkinointiviestinnän tarkoitukseen. Mitään Kvarn Learning-materiaalin kautta välitettävää informaatiota ei tule käsittää tarjouksena tai kehotuksena tehdä mitään osto- tai myyntipäätöksiä eikä muuksi kehotukseksi sijoitustoimenpiteisiin mistään sijoituskohteesta. Learning-materiaalin kopiointi tai sen sisällön lainaaminen ilman Kvarnin antamaa nimenomaista hyväksyntää on kielletty. Learning-materiaalissa esitetyt tiedot koskevat materiaalin kirjoittamisaikaan vallinnutta tilannetta, ja tiedot voivat tai ovat voineet muuttua. Kvarn Capital Oy ei takaa Learning-materiaaliin sisältyvän tai Learning-materiaalissa viitatun tiedon oikeellisuutta tai täydellisyyttä.
